Vastuullisuus
Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että Same Goalin valinnat olisivat parempia sekä ympäristön että ihmisten kannalta. Meille vastuullisuus tarkoittaa pitkäikäisiä tuotteita, harkittua suunnittelua, valvottua tuotantoa ja avointa tekemistä.
Ympäristövastuu käytännössä
Käytämme suunnitteluvaiheeseen paljon aikaa, emmekä tingi laadusta. Tarkka suunnittelu auttaa vähentämään turhia mallikappaleita ja ylimääräistä tuotantoa.
Tavoitteemme on, että Same Goalin vaatteita käytetään oikeasti pitkään. Kun vaate kestää käyttöä ja pysyy suosikkina, jatkuvan vaatekaapin täydentämisen tarve vähenee.
Tuotteemme valmistetaan Kiinassa tehtailla, joissa suomalainen yhteyshenkilömme vierailee säännöllisesti. Tehtaiden työolot ovat meille tärkeä osa vastuullista tekemistä.
Olemme tehneet töitä kuljetusten hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Pyrimme valitsemaan kuljetustavat mahdollisuuksien mukaan niin, että ympäristökuormitus pysyy maltillisempana.
Pakkaamme tuotteet muovipakkauksiin, koska niiden kuljetuskuorma on postilaatikkoon mahtuvana pienenä pakettina usein järkevämpi. Pussit ovat uudelleensuljettavia, joten niitä voi käyttää myös uudelleen.
Emme heitä käyttökelpoisia tuotteita pois. Myymme 2-laatuisia tuotteita myymälässä edullisemmin ja hyödynnämme mallikappaleita mahdollisuuksien mukaan.
Sosiaalinen vastuu
Mitä tämä tarkoittaa sinulle?
Saat vaatteita, joiden fitit, materiaalit ja yksityiskohdat on mietitty alusta asti.
Tavoitteemme on, että Same Goalin tuotteet pysyvät käytössä pitkään, eivät vain yhden kauden ajan.
Kerromme vastuullisuustyöstämme rehellisesti myös silloin, kun kehitettävää vielä on.